keskiviikko 19. elokuuta 2020

Tiltu Siltanen ja Mirva Laitinen valmiina kauteen

Vuodesta 2020  muotoutui sellainen jota kukaan ei olisi osannut aavistaa. Koronaviruksen takia koko maailma muuttui ja joskus tuntuu kuin eläisimme jotain elokuvaa jota ei  todeksi uskoisi. Myös urheilumaailma lamaantui, sarjat ja liigat jäivät kesken, eikä vieläkään voida varmasti sanoa millainen seuraavasta kaudesta tulee. 

Näissä tunnelmissa naissalibandy.fi sai tilaisuuden kysellä kahden kokeneen pelaajan tunnelmia  uuden kauden lähestyessä. Pikahaastattelussa  Tiltu Siltanen ja Mirva Laitinen.


Tiltu Siltanen keskittyy maaotteluun
Maajoukkuemaalivahti Tiltu Siltanen päätti siirtyä SB-Prosta Ruotsin liigan Malmö FBC:hen.  Näin Tiltu vastaili kysymyksiin:

1. Miten on kesän harjoittelu onnistunut?

- "Kesäharjoittelu meni mukavasti. Kerrankin oli aikaa keskittyä harjoitteluun enemmän ja työstää kehityskohteita. Lajia on tullut harjoiteltua normaalia vähemmän koronasta johtuen. Heinäkuussa kävin kerran viikossa tiikereiden miesten treeneissä ja toisen kerran viikossa järjestelin itselleni maalivahtiharjoitukset muutaman laukojan voimin. Aika paljon olen keskittynyt siis fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen, joissa pääpaino kestävyydessä ja lihasvoimassa. Apuja fysiikkaharjoitteluun olen saanut SB-Pron fysiikkavalmentajalta Jarilta.


2.  Ovatko korona ja se tuomat rajoitukset vaikuttaneet valmistautumiseen, ja miten luulet sen vaikuttavan tulevaan kauteen?

- "Tottakai on, mutta loppujen lopuksi tämä koronatauko teki ainakin itselleni hyvää. Sain pitkästä aikaa hieman pidemmän ylimenokauden ja koska kesällä ei järjestetty maajoukkueleirityksiä, on voinut keskittyä puhtaasti kehittämään ominaisuuksia. Uskon että minä ja moni muu ollaan paremmassa fyysisessä kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Lisäksi pienen tauon jälkeen laji maistuu entistä paremmin ja intoa piisaa 😄.

3. Millaiset odotukset sinulla on oman joukkueesi kaudesta?

- "Mulla on suuret odotukset meidän tulevalle kaudelle. On hauska lähteä pelaamaan uutta sarjaa ilman ennakko-odotuksia/tietoa vastustajista. Meillä on hyvä joukkuehenki ja kova asenne tekemiseen, joten uskon meillä olevan mahdollisuuksia vaikka ja mihin ☺️.


Mirva Laitinen vauhdissa
Kokenut Mirva Laitinen valmistautuu ErVinaisten tulevaan kauteen ja vastaili kysymyksiin seuraavasti:

1. Miten onnistuivat kesän harjoittelut?

- "Erinomaisesti on kesän harjoittelut onnistuneet. Olen pystynyt harjoittelemaan paljon ja kiinnittämään huomiota omiin kehityskohteisiin. Itselleni tavallista pidempi valmistautumisjakso kauteen sopi tähän kohtaan loistavasti, vaikka tietysti oli harmi, että kausi loppui kesken.  

2.  Ovatko korona ja se tuomat rajoitukset vaikuttaneet valmistautumiseen, ja miten luulet sen vaikuttavan tulevaan kauteen?

- "Korona on jo nyt vaikuttanut paljon tulevaan kauteen, sillä yhteistä harjoitteluaikaa joukkueen kanssa on ollut  vähemmän kuin aiempina vuosina, ja pelaajien oma vastuu harjoittelusta on kasvanut merkittävästi. Varmasti kaikki elämme tällä hetkellä epävarmuudessa, ja rajoituksia saattaa tulla lyhyelläkin aikavälillä, joten ainoa vaihtoehto on elää päivä kerrallaan ja nauttia pelaamisesta. Toivon tietysti, että kausi on mahdollista aloittaa ja pelata kaikesta huolimatta. Varmasti myös joukkueiden välillä on tavallista enemmän eroja valmistautumisessa. Rajoitusten ja testaamisten takia kokoonpanoihin saattaa tulla muutoksia nopeastikin.

3. Millaiset odotukset sinulla on oman joukkueesi kaudesta?

- "Odotan tulevaa kautta ennakkoluulottomalla ja innokkaalla mielellä. Vaihtuvuutta joukkueessamme on ollut paljon, ja kokeneempien pelaajien on otettava vastuuta joukkueen menestyksestä ja liigassa debytoivien nuorien lahjakkuuksien on noustava liigan edellyttävälle huipputasolle. Uskon, että jokainen joukkue liigassa on voitettavissa, mutta meidän joukkueen on pystyttävä joka pelissä pelaamaan omalla parhaalla tasollaan ja kehityttävä joukkueena kauden edetessä.


Liigakauden alkua odotellessa... 

perjantai 7. helmikuuta 2020

Naisten TEHO Sport Suomen Cupin finaalista

Salibandyn TEHO Sport Suomen Cupin finaalit pelataan huomenna lauantaina 8. helmikuuta Tallinnassa, Tallinnan teknillisen korkeakoulun urheiluhallilla, ja ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolella.
Naisten finaalissa kohtaavat PSS Porvoosta ja SB-Pro Nurmijärveltä.
PSS:llä on tällä kertaa hyvä mahdollisuus ottaa Cup-pokaali Porvooseen.
Vaikka SB-Pro onkin liigan sarjataulukon kärkipaikalla, on PSS ErVin kanssa tasapisteissä  kintereillä. Kaksi edellistä keskinäistä ottelua liigassa ovat päättyneet porvoolaisten voittoon, joten henkinen ote on PSS:llä.

Cup-finaalissa avainasemassa ovat maalivahdit. Molempien joukkueiden veräjänvartijat ovat vaikeita ohitettavia, jos vain peliasenne on ottelussa kohdillaan. Molemmat joukkueet lienevat opiskelleet toistensa pelitavat jo liigassa, joten voittoon vie lähinnä asenne, halu voittaa.
SB-Pron kannattaa varoa porvoolaisten nopeita vastahyökkäyksiä. Ella Holmbergin johtama ketju on vaarallinen unohtamatta Inka Lampista ja Annina Levälampea.
PSS saa varautua Karoliina Kujalan maalinälkään sekä Hietamäen sisarusten yhteistyöhön. Myös toinen sisaruspari Heidi ja Jaana Lirkki  kannattaa ottaa tarkkailuun. Ina Lemisen napakkaa laukausta ei myöskään saa unohtaa.
Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Vielä finaalien järjestämisestä Tallinnassa: Finaalille haetaan varmasti näyttävyyttä viemällä se ulkomaiseen halliin. Jotenkin ajatukset vievät jo hylättyyn Superfinaalitapahtumaan, olisiko sitä kehittämällä kuitenkin saatu näkyvyyttä lajille? Nykyinen malli on monen mielestä urheilullisempi, mutta jos samaan aikaan surraan varsinkin naissalibandyn puolella näkymättömyyttä mediassa ja vähäisiä yleisömääriä... olisiko Ruotsin malli sittenkin siinä mielessä parempi?

tiistai 19. marraskuuta 2019

Suomalaisiamme Sveitsissä

Naisten MM-kisat lähestyvät. Ne pelataan Sveitsin Neuchatelissa 7.-15.12. 2019. Maajoukkueessa ovat mukana Unihockey Berner Oberlandissa pelaavat Krista Nieminen ja Sara Piispa. Naissalibandy.fi tavoitti heidät ja niinikään joukkueessa pelaavan  ja kämppäkaverin Juuli Hakkaraisen ja kysyi kuulumiset:


1. Syyskausi on pian takana, miten on mennyt ja millä tunnelmilla joulutauolle?

- "Ollaan nyt pelattu kaikkia joukkueita vastaan kerran ja ollaan tavoitteissa eli kolmen parhaan joukossa tällä hetkellä. Vielä on paljon töitä edessä kevätkaudelle."

2. Millaista on elämä ulkomaisena salibandypelaajana Sveitsissä?

-  "Meistä kaikki käy pelaamisen ohella töissä, joten arki on todella samanlaista kuin Suomessa. Joukkueessa on todella helppo olla ulkomaalaisena."

3. Millaista on asua yhdessä kun pelaa samassa joukkueessa ja yhdessä ollaan niin paljon?

- "On helppoa asua yhdessä, sillä emme näe kuin treeneissä ja iltaisin pikaisesti ennen nukkumaanmenoa. Tulemme hyvin toimeen keskenämme ja on mukava kotona jutella asioista suomeksi. Lisäksi vapaa-ajalla ollaan tehty porukalla reissuja 😊."

Sara Piispa, Krista Nieminen ja Juuli Hakkarainen.

4. MM-kisat ovat pian, Krista ja Sara mukana kisoissa. Millaisilla tunnelmilla kisoihin?

- " Hyvillä ja odottavilla mielin. Käytännössä ovat kotikisat meille 😊 pitkäaikainen unelma toteutuu molemmilla."

5. Juulillakin paljon maajoukkuekokemusta, aiotko mennä kannustamaan Suomen joukkuetta paikan päälle?

- "Loppupeleihin olisi tarkoitus mennä 😊."

6. Sveitsin kisojen mainonta on herättänyt paljon huomiota ja kritiikkiä, mitä olette mieltä mainoksista?

- "No ei ehkä ihan nappisuoritus mainoksen osalta, mutta ei olla ehditty sen enempää siihen keskittyä 😊."

7. Joidenkin mielstä mainonta kuvaa sveitsiläistä asennoitumista naisten joukkueurheiluun, onko mielestänne näin?

- "Ei mielestämme ole. Ainakin Sveitsin päässä kisoja on joka pelissä mainostettu ja mainokset ovat esillä. Täällä on kisojen suhteen todella positiivinen tunnelma ja kisat ovat täällä sosiaalisessa mediassa näkyneet."

8. Ja vielä lopuksi, veikkaukset MM-kisojen mitalijoukkueista.

- "Suomi, Ruotsi, Tsekki."

Lue myös Sara Piispan haastattelu Kymen Sanomissa .

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Naisten liigan playoffsit käyntiin

Naistenliigan pudotuspelit käynnistyvät 23.3.2019 Porvoossa klo 15.30 kun vahva mestarisuosikki PSS kohtaa Classicin. Toinen ennakkosuosikki, viime vuoden mestari SB-Pro saa vastaansa Pelicansin Lahdesta. Löytyykö muista playoffs-joukkueista yllättäjää sekoittamaan ennakko-odotuksia?
Kolme voittoa vaaditaan siis jatkoon, tässä naissalibandy.fi:n veikkaukset  tulevista otteluista:


Taistelevatko runkosarjan kärkijoukkueet myös mestaruudesta?

SB-Pro (runkosarjan 1.) – Pelicans SB (7.)

SB-Pro tulee viemään  ottelusarjan puhtaasti 3-0 ellei joukkueelle tapahdu mitään yllättävää. Pelicansin pääsy pudostuspeleihin on jo hyvä saavutus ensimmäisellä liigakaudella mutta veikö ottelusarja NST:tä vastaan jo mehut?  SB-Pro vie siis ottelut 3-0.

PSS (2.) – Classic (8.)

PSS on ollut kauden aikana niin vakuuttava että Classicin jatkoon meno ei tunnu todennäköiseltä. Kauden vakuuttavimman maalivahdin Arla Salon vahva vire, Holmbergin sisarukset ja koko joukkue on  paha paketti vastustajalle. Toisaalta taistelutahtoa on alkanut Classicilta  löytyä ja Alisa Pölläsen paluu voi olla kova henkinen  ja pelillinen vahvistus joten yllätyksen mahdollisuus on kyllä.
 Ottelusarja  PSS:lle 3 -2. 

Sanna Risteli

SSRA (3.) – TPS (6.)

SSRA on peräänantamaton joukkue jolla on psyykkistä pohjaa kääntää ottelu vaikeassakin tilanteessa joten TPS on tiukan paikan edessä.  Sanna Ristelin vaaralliset laukaukset  on TPS:n pidettävä kurissa. SSRA vie ottelut niinikään 3-1.

Koovee (4.) – EräViikingit (5.)

Niin vain Koovee ylsi pudotuspeleihin vaikka kauden alkaessa monet eivät siihen uskoneet. ErVi puolestaan pelasi tasaisen hyvän kauden mutta  sijoitussarjassa Koovee oli tiukka vastus. Tämä ottelupari saattaa vaatia  viisi ottelua.  ErVi vie ottelusarja 3-2.


Pudotuspelien tv-lähetykset löydät täältä.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Tiltu Siltanen, SB-Pro: "Näitä pelejä on taas koko pitkä kausi odotettu. Rakastan pleijariaikaa"


Tiltu liigamaalilla
Viime vuoden mestari SB-Pro jäi todella niukasti runkosarjan kakkoseksi kun PSS nappasi ykkössijan vain pisteellä. Kauden aikana valmentavaihdoksesta ja sen mukanaan tuomasta mediapyörityksestä huolimatta kausi sujui hyvin ja joukkueella on vahva tavoite uusia viime vuoden mestaruus.

Playoffsien sijoitussarja A:n ensimmäisessä ottelussa SB-Pro kohtaa Porvoossa runkosarjan voittaneen PSS:N 2.3. 2019

Salamahaastatteluun  ehti pleijaritunnelmissa vastata maalivahti Tiltu Siltanen seuraavasti:

1: Jäitte niukasti runkosarjan kakkoseksi, mikä oli se ratkaiseva tekijä joka vei runkosarjan ykköspaikan. 

- "Varmaan se yksi piste ratkaisi, joka jäi uupumaan, ei sillä väliä mistä pelistä se olisi pitänyt riipiä  (heh)."

2. Millä tunnelmilla  joukkue lähtee jatkopeleihin? 

 - "Hyvillä fiiliksillä jatkopeleihin, kiva saada muutama kova peli vielä ennen pleijareiden alkamista. Omissa silmissäni runkosarja ei ole vielä ohi, sillä tulevan välisarjan perusteella selviää lopulliset sijoitukset puolivälieräpareja ajatellen."

Maajoukkuetehtävissä joskus kovaakin kontaktia
3. Kuka on pahin vastus tulevissa pleijareissa? 

 . "Pahin vastus on aina sen hetkinen vastus, sarja on ollut megatasainen tällä kaudella ja se tuo kyllä lisäjännitystä varmasti kaikkiin ottelupareihin

4. Millä vahvuuksilla Pro aikoo napata mestaruuden? 

SB-Pro juhlii 2018, tavoitteena uusi mestaruus.
 - "Pron vahvuudet on siinä, että meillä on sopivassa määrin kokemusta ja nuorisoa.  meillä on kolme vahvaa kenttää, puhalletaan yhteen hiileen ja jokainen meistä antaa jokaisessa pelissä sydämestään kaiken peliin kuin peliin."


5. Millä asenteella itse lähdet hakemaan uutta mestaruutta?

- "Näitä pelejä on taas koko pitkä kausi odotettu. Rakastan pleijariaikaa, kuplaa ja kaikkea mitä se pitää sisällään pleijaripaitojen suunnittelusta itse pelitapahtumiin. Olen valmis laittamaan itseni likoon joukkueen eteen ja ennen kaikkea aion nauttia! 🙂"


tiistai 26. helmikuuta 2019

Jukka ”Kode” Kouvalainen: "Liigassa matka on vielä pahasti kesken.”



PSS juhlii Suomen Cupin voittoa (kuva: Juhani Järvenpää)
Viime keväänä Porvoolainen PSS hävisi tiukassa pronssiottelussa ErVille ja sijoittui neljänneksi. Tänä vuonna  samainen ErVi kaatui Suomen Cupin finaalissa ja joukkue voitti ehkä odotetustikin naisten liigan runkosarjan vaikka viime vuoden mestari SB-Pro olikin kannoilla. Viimeisessä ottelussa kaatui ÅIF vakuuttavasti 2-11.  PSS:n maalilla ehkä parasta kauttaan pelaava Arla Salo, hyökkääjät Fanny ja Ella Holmberg  ovat olleet tehokkaina, mutta ennen kaikkea koko joukkue on suoriutunut runkosarjasta vakuuttavan varmasti.


Jo vuodesta 2015 valmennuksesta vastannut  Jukka ”Kode” Kouvalainen  vastaili pikakysymyksiin playoffsien ennakkotunnelmissa:

1. Suomen Cupin voitto ja runkosarjan haltuunotto, miten tähän on tultu?

- ”Kovalla työllä! Ollaan vuosi vuodelta kiristetty ruuvia vaatimustason suhteen ja nostettu tehoja harjoittelussa, tämä pitkäkestoinen työ alkaa nyt tuottamaan hyviä asioita. ”

kuva: Juhani Järvenpää
2.  Kumpaa saavutusta arvostat enemmän ja miksi ?

- ” Molemmat ovat merkkejä, että olemme seurassa tehneet oikeita valintoja toiminnan eteenpäin viemisen suhteen. Tietysti cupin voitto on aina yhden kilpailun voitto ja liigassa matka on vielä pahasti kesken.”

3. Playoffsit alkavat, mitä mieltä olet nykyisestä pelisarjasta vai oliko superfinaali parempi?

- ”Olen ehdottomasti ottelusarjojen kannalla, koska siellä ei jätetä sattumalle sijaa, vaan voittaja haetaan useamman pelin otannalla.”

4. Minkä joukkueen nostaisit pahimmaksi vastukseksi pleijareissa?

- ”Pahin vastustaja on se kuka tulee ensimmäisenä vastaan.”

5. Kuka on PSS:n kuuma pelaaja tulevissa otteluissa?

- ”Koko joukkue on todella kuuma tällä hetkellä! Yhteinen tekeminen ja joukkue nauttii tekemisestä yhdessä.”

6. Millä eväillä otetaan mestaruus tänä vuonna?

- ”Puolustamalla. 😀”

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Saadaanko naisten salibandyliigassa uusi mestari?




Arla Salo ( kuva: Jari Turunen)
Naisten salibandyliigan sarjataulukko on kevätkauden alkaessa todella tasainen. Kuuden parhaan joukkoon on kymmenestä joukkueesta mahdollisuudet vielä  seitsemällä. Pienoisella karkumatkalla olevan PSS:n takana  kamppaillaan ottelu ottelulta runkosarjan sijoituksista playoffs-linjan yläpuolelle. Seuraavassa hieman pohdintaa ja ennakkoveikkauksia joukkueista:

PSS
- Pitkäjänteinen työ tuntuu kantavan hedelmää, syyskauden vahvat esitykset ovat vieneet joukkueen jo pienoiselle karkumatkalle. Kuukauden pelaajaksikin valittu maalivahti Arla Salon vakuuttava pelikunto  ja joukkueen tiukka puolustuspeli ovat vaikeasti lyötävissä. Runkosarjan ykköspaikka enemmän kuin lähellä.


SB-Pro
Pitääkö SB-Pro vastustaja kurissa?
- Ennakkoon varmana mestarina kauteen lähtenyt joukkue on pelannut ailahtelevaisesti.  Syyskauden valmennuspuolen ongelmat ovat vieneet osan keskittymisestä, mutta pelaajamateriaaliin nähden on peleistä puuttunut tasaisuus. Joukkueeseen palannut Elina Kujala ja uusiutunut valmennus voivat  tuoda tarvittavaa vakautta playoffs -peleihin.




EräViikingit
- Viime kauden pronssi antoi viitteitä oikeasta suunnasta ja syyskaudella joukkue osoitti kovaa taisteluhenkeä.  Suomen Cupin loppuottelupaikka on jo taskussa ja  runkosarjan kärkisijat ovat ulottuvilla. Kova vastus playoffseissa kenelle tahansa.

SSRA
- Taistelijajoukkue jolla on potentiaalia. Sanna Ristelin rannelaukaus ja koko joukkueen peräänantamattomuus voivat vielä yllättää.

Koovee
- Ennen kauden alkua liikkui joukkueesta monenlaista huhua , kuiskailtiin jopa siitä ettei kokonaista joukkuetta saataisi edes kasaan. Myös Kaupin sisarusten siirtymistä  Ruotsiin  pidettiin Kooveen joukkueelle liian suurena menetyksenä. Kuitenkin tamperelaiset ovat osoittaneet olevansa kova vastus nykyiselläänkin. Ellinoora Huotari voi nousta isoon rooliin kevään mittelöissä.

TPS
- Turkulaisilta odotettiin kauden alussa ehkä varmempaa otetta, mutta playoffspaikka on kuitenkin lähellä. Sofia Leino ja Laura Rantanen ovat maalipörssin top 5:ssä ja otteluita jäljellä.

Nuoruutta ja kokemusta
Pelicans SB
- Liigaan noussut Pelicans on hetkittäin pelannut näyttävää ja tehokasta salibandya, mutta ailahtelevaisuus otteissa pitää joukkuetta toistaiseksi aivan playoffs -linjan alapuolella. Nuori taituri Sofia Mittentag (kuvassa kokeneen Anne Haapasalon kanssa) ja hyvällä otteella pelaava Juulia Kataja kannattaa pistää mieleen kevään koitoksissa.



Classic
- pelaajamateriaaliltaan kovasti uudistunut Classic hakee linjaansa edelleen. Vaikka pistepörssin kärjessä ovatkin Denisa Ferecikova ja Michaela Sponiarova joutuu joukkue tekemään kovan työn selvitäkseen playoffseihin. Alisa Pöllänen on siirtynyt takaisin Classicin organisaation ja saattaa vaikuttaa joukkueen suorituksiin paljonkin jos kunto sallii pelaamisen. Vahvistusta tuo myös joukkueeseen siirtynyt Milja Kiviharju.

ÅIF
- yllätysvoitto EräViikingeistä ei muuta tosiasiaa että nykyisellään ei joukkueella ole asiaa kärkikahinoihin.

NST
-  Joukkueen kausi on ollut hakemista, keinoa otteiden kohentumiseen ei ole löydetty ja turhautuminen näkyy jäähypörssin ykkös- ja kakkossijoituksissa.